|
Tuntipankki
Tuntipankilla tai toiselta
nimeltään työaikapankilla tarkoitetaan työajanseurantajärjestelmällä
kerättyjen ylityötuntien varastointia. Tuntipankin käyttäminen vaatii
siis perustaksi toimivan työajanseurannan. Käytännössä tuntipankki
-toimintoon kerätään työntekijän tekemät ylityöt ja ne voidaan käyttää
vapaina tai maksaa rahana myöhempänä ajankohtana.
Periaatteellisesti
työajanseurantajärjestelmä näyttää ylityöt plus-merkkisenä saldona,
mutta tuntipankkitoiminnon myötä ylitöiden kertymiselle voidaan laittaa
erilaisia kertoimia. Eli esimerkiksi viikonloppuisin kertyneet tunnit
kirjautuvat puolitoistakertaisena. Lähes poikkeuksetta eri alojen
työehtosopimukset määrittelevätkin sen, että esimerkiksi juuri
viikonloppuisin tai iltaisin kertyneistä ylitöistä ei makseta ns.
yksi-yhteen periaatteella, vaan kunkin työehtosopimuksen mukaisella kertoimella.
Juuri tämäntyyppisissä ylitöidenkertymistapauksissa tuntipankkitoiminto
on paikallaan.
Toisaalta myös tuntipankkiin kertyneiden
ylitöiden ”kuluttamisessa” on selviä eroja tuntipankkitoiminnon ja
perinteisen työajanseurannan kesken. Tuntipankkitoiminnolla voidaan
valita siirretäänkö ylityöt rahallisesti maksettavaksi vai jätetäänkö ne
säästöön ja käytetään myöhemmin esimerkiksi vapaa-aikana. Tuntipankki on
joustava lisätoiminto työajanseurantajärjestelmään, sillä tunteja ei ole
pakko käyttää heti vaan niitä voidaan säästää pitkäjänteisesti, sen
mukaan miten työnantaja ja työntekijä sopivat. |