Tuntipankki
Tuntipankki.fi
  Esimerkkitapaus

Tyoajanseuranta.fi

 

▪ Automaattinen
työajanseuranta

 

▪ Työajanseuranta-
järjestelmät

 

▪ Tunnistusmenetelmät

 

▪ Esimerkkitapaus

Tyovaiheenseuranta.fi

 

▪ Esimerkkitapaus

Työajanseurannan

  yhdistäminen
kulunvalvontaan

Sanasto

www.tamtronsolution.fi

Tuntipankki

Tuntipankilla tai toiselta nimeltään työaikapankilla tarkoitetaan työajanseurantajärjestelmällä kerättyjen ylityötuntien varastointia. Tuntipankin käyttäminen vaatii siis perustaksi toimivan työajanseurannan. Käytännössä tuntipankki -toimintoon kerätään työntekijän tekemät ylityöt ja ne voidaan käyttää vapaina tai maksaa rahana myöhempänä ajankohtana.

Periaatteellisesti työajanseurantajärjestelmä näyttää ylityöt plus-merkkisenä saldona, mutta tuntipankkitoiminnon myötä ylitöiden kertymiselle voidaan laittaa erilaisia kertoimia. Eli esimerkiksi viikonloppuisin kertyneet tunnit kirjautuvat puolitoistakertaisena. Lähes poikkeuksetta eri alojen työehtosopimukset määrittelevätkin sen, että esimerkiksi juuri viikonloppuisin tai iltaisin kertyneistä ylitöistä ei makseta ns. yksi-yhteen periaatteella, vaan kunkin työehtosopimuksen mukaisella kertoimella. Juuri tämäntyyppisissä ylitöidenkertymistapauksissa tuntipankkitoiminto on paikallaan.

Toisaalta myös tuntipankkiin kertyneiden ylitöiden ”kuluttamisessa” on selviä eroja tuntipankkitoiminnon ja perinteisen työajanseurannan kesken. Tuntipankkitoiminnolla voidaan valita siirretäänkö ylityöt rahallisesti maksettavaksi vai jätetäänkö ne säästöön ja käytetään myöhemmin esimerkiksi vapaa-aikana. Tuntipankki on joustava lisätoiminto työajanseurantajärjestelmään, sillä tunteja ei ole pakko käyttää heti vaan niitä voidaan säästää pitkäjänteisesti, sen mukaan miten työnantaja ja työntekijä sopivat.